|
Mitä ovat kasvimaidot?
Tällä hetkellä Suomessa on saatavissa ainakin soijasta, kaurasta, riisistä, herneistä ja kookoksesta valmistettua kasvimaitoa. Kasvimaidot ovat lehmänmaidottomia, eli myös laktoosittomia ja kolesterolittomia. Raaka-aineesta riippuen maitojen koostumus, maku, hinta sekä soveltuvuus eri käyttötarkoituksiin vaihtelee. Joitakin maitoja saa vitaminoituna tai kalsiumrikastettuna.
Kenties tutuin kasvimaito on soijamaito. Se valmistetaan vedestä ja soijapavuista. Soijamaitoa saa luomuna, A, D ja B12-vitaminoituna, kalsiumrikastettuna sekä fruktoosilla makeutettuna, omenamehulla tai kaakaolla maustettuna, sekä pillillä varustetuissa tetroissa ainakin mansikan ja suklaan makuisina. Maustamatonta soijamaitoa voi käyttää mihin tahansa ruokalajeihin ja leivontaan, sekä esimerkiksi puuron, murojen tai kaakaon kanssa. Kahvimaitonakin jotkut sitä käyttävät, tällöin on suositeltavaa laittaa mukiin ensin maito ja sitten vasta kahvi. Soijamaidon hinta vaihtelee ostopaikan mukaan, ollen yleensä 10 - 20 markkaa litralta, kalsiumrikastettuna hinnakkainta. Soijamaitoa voi valmistaa myös itse.
Suomessa myynnissä oleva kauramaito on ruotsalainen vedestä, luomukaurasta ja rapsiöljystä valmistettu juoma. Sen koostumus on soijamaitoa paksumpaa, ja se soveltuu hyvin ruoanlaittoon ja leivontaan. Jotkut valitsevat kauramaidon ekologisista syistä, sillä Ruotsissa valmistettuna se tuodaan meille lähempää kuin esimerkiksi soijamaito. Kauramaidon hinta liikkuu soijamaidon kanssa samoissa lukemissa, jonkin verran päälle kymmenen markkaa litralta.
Riisimaito valmistetaan vedestä, riisistä, öljystä ja suolasta. Se on koostumukseltaan ohutta, ja riisin tärkkelys tuo siihen hiukan makean maun. Riisimaitoa saa myös kalsiumrikastettuna sekä vaniljalla maustettuna. Riisimaito sopii ruoanlaittoon, leivontaan, muroihin ja puuroihin ja ohuen koostumuksensa ansiosta se sopii myös kahvimaidoksi. Jos on tottunut lisäämään kahviinsa myös sokeria, kannattaa ottaa huomioon riisimaidon tuoma lisämakeus. Riisimaidon etu on sen hyvä säilyvyys, sillä se säilyy avattuna seitsemän vuorokautta jääkaapissa. Hinnaltaan riisimaito on kalliimpaa kuin kaura- tai soijamaito, 14 - 18 markkaa litralta.
Herneistä ja auringonkukkaöljystä valmistettu maito on nimeltään Aurinkomaito, ja sitä saa tällä hetkellä lähinnä luontaistuotekaupoista. Se on D2- B2- ja B12- vitaminoitu, kalsiumrikastettu tuote, jonka hinta on noin kaksikymmentä markkaa litralta.
Kookosmaito on kulinaristeille ja maailmaa kiertäneille tuttu aasialaisesta ruoasta. Kookosmaitokin voi käyttää ruoanlaitossa ja leivonnassa, mutta voimakkaan ominaismakunsa vuoksi sen käyttöä kannattaa suosia silloin kun haluaa saada ruokaan kookoksen makua. Kookosmaito on koostumukseltaan kermaista ja sitä myydään myös kuivattuna jolloin siitä saa maitoa sekoittamalla sitä veteen. Kookosmaito on myynnissä säilyketölkeissä ja tetroissa etnisissä ruokakaupoissa sekä hyvin varustetuissa elintarvikemyymälöissä.
Raholan syötäviä sanoja: Kookosmaito
http://www.kolumbus.fi/rahola/sanastot/k.html#kook
Saarajohanna Kuru
sakuru@lapsiperhe.net
|