Ensinnäkin nukkumapaikka. Ellanooran ensivuode oli katosta roikkuva kehto, jonka hankin kehitysmaakaupasta (kaunis punottu, hinta oli 340mk). Ajattelimme, että kohdusta tuttu keinahtelu luo turvallisuuden tunnetta. Kehto siitäkin kiva, että kun tyttö herää yöllä touhuamaan, niin kehto alkaa heilua ja tyttö keinuttaa itse itsensä uneen.

Ajattelin, että nukkumapaikan pitäisi tuntua ja näyttää turvalliselta pesältä. Leikkautin vaahtomuoviliikkeessä kehtoon sopivan patjan, jonka päälle laiton pehmikkeeksi froteepyyhkeen (jotta patja ei hiosta). Lakanat, pussilakanat ja reunasuojukset ompelin pehmeästä flanellista (niitä saa varmaan valmiinakin, mutta näin homma tuli halvemmaksi ja sain sitä väriä mitä halusin). Virittelin katosta vielä rauhoittavan värisen kuviollisen kankaan katokseksi, jotta korkealla oleva valkoinen katto ja siihen piirtyvät varjot eivät tuntuisi pelottavilta. Lisäksi vielä värikäs mobile, joka myös heilahteli aina kun kehto heilahteli.

Puolenvuoden iässä täytyi sitten siirtyä pinnasänkyyn, kun tyttö meinasi kämpiä kehdosta alas. Mietin aluksi, että mitenhän käy, kun Ellanoora on tottunut keinutteluun. No, ensimmäinen yö olikin vähän katkonainen ja itkuinen. Seuraavana päivänä huomasin, pinnasänky näyttää vankilalta. Mietin taas "turvallista pesää"; hankin sänkyyn sopivat pinnapehmusteet, lisäsin verhokatoksen, mobilen ja kaikenlaista katseltavaa sängyn yläpuolelle. Ja taas on uni maittanut.

Sängyn vierellä on lempeävaloinen lamppu, jonka jätän toisinaan päälle, kunnes Ellanoora saa unenpäästä kiinni. Hämärähkö valo on myös yöllä kätevämpi kuin täysillä porottava yleisvalo (jonka päälle läimäämisen jälkeen kaikki takuulla heräävät).

Sängyn/kehdon olen sijoittanut meidän sängyn viereen, jotta pääsen nopeasti apuun, jos Ellanoora jotain yöllä tarvitsee. Yleensäkin olen huomannut, että kun itkuun ja pyyntöön vastaa heti, mahdollisimman nopeasti, niin helpommalla pääsee. Jos itkun antaa kestää kauemman, niin tyynnyttely on vaikeampaa (meillä tyynnyttelyksi riittää yleensä hyvin peitteleminen ja tutin suuhun laittaminen). Alkuvaiheessa imetin kerran-pari yössä. Nykyisin selvitään ilman yösyöntiä (ennen nukkumaanmenoa tankataan vatsa täyteen maitoa ja puuroa).

Nukkumaanmenoon aletaan valmistautumaan siinä yhdeksän kieppeissä. Eli se tarkoittaa iltapuuroa, leikkien rauhoittamista ja sylissä istuskelua. Kymmenen maissa tyttö on sitten yleensä valmis yöpuulle ja nukkua pohhuuttaa yleensä sitten aamuun, puoli kahdeksaan. Herään aamulla siihen, kun Ellanoora on noussut seisomaan sängynlaitaa vasten ja kurluttelee ja huutelee sängystään. Nostan tytön viereeni, imetän ja sitten tyttö ryömii innokkaana isän naamaa räpläämään ja herättämään. Siitä on ihana nousta uuteen päivään. Tietenkään aina ei homma suju "käsikirjoituksen" mukaan, mutta minusta se kuuluu asiaan. Ehkä se, että alussa varustauduin pahimpaan, on auttanut siihen, että nyt tuntuu niin helpolta.

-Kristiina
ps. tarkoitukseni ei missään nimessä ole naljailla niille, joilla uniongelmia on. Lapset ovat yksilöitä kuten me aikuisetkin. Se mikä toimii yhdelle ei välttämättä sovi lainkaan toiselle.

Takaisin