Ihan tarkkaan en muista milloin Hannun rytmit (tai rytmittömyys) meni ihan päälaelleen, mutta ei se poika tainnut olla kolmea viikkoa vanhempi. Nukkumaanmenoaika alkoi hinautua yhä myöhemmäksi ja myöhemmäksi ja koskaan ei voinut tietää moneltako poika menee nukkumaan. Tätä "yöunille" menoa saattoi edeltää jopa kahdentoista tunnin valvominen niin, että poika otti vain 5-15:n torkut pari kertaa enkä näin ollen itse saanut nukuttua.Oli tosi raivostuttavaa kun sai lapsen nukahtamaan esim. kolmelta ja nostettuani hänet sänkyynsä niin en saanut itse edes unen päästä kiinni kun alkoi itku ja ähinä.

Yritimme nukuttaa lasta myös viereen, mutta hän huusi ihan hysteerisenä pimeässä huoneessa ja rauhoittui vasta kun menimme olohuoneeseen ja laitoimme valot päälle. Kun lopulta pääsimme "yöunille" (tämä huipentui loppiaisena aamu seitsemään vauvan ollessa reilut 2 kk) nukuimme vierekkäin ja imettelin 1-2-3 tunnin välein ilman että vauva pahemmin heräsi välissä.

J os vauvan oli vaikea muuttaa rytmiään niin vaikeaa se oli myös minulle ja usein en itse saanut nukuttua puolta päivää pidemmälle (vaikka nukkumaan oltaisiin menty vasta aamulla) kun jo heräsin. Päiväunien ottaminen on minulle aika vaikeaa ja nukahtamiseen menee yleensä 15-20 minuuttia. Paljoa siinä ei ehtinyt nukkua kun lapsi jo heräili 30-45 minuutin torkkujen jälkeen. Enpä paljon viitsinyt sitten päiväunille yrittääkään kun ne minitorkut tekivät olon vaan kahta väsyneemmäksi vaikka joskus vauva nukkui jopa parikin tuntia (ei vaan koskaan ilmoittanut asiasta minulle etukäteen).

Unta saattoi vuorokaudessa kertyä vauvalle ihan reippaasti 10-14 tuntia, mutta se oli sellaisissa pätkissä, etten oikein itse saanut nukuttua yhtä aikaa. Tässä yövalvomisessa ei sinänsä ollut mitään selkeää rytmiä. Joskus poika saattoi mennä nukkumaan jo yhdeltätoista ja nukkua kellon ympäri (mitä nyt piti parit kakkavaipat vaihtaa välissä). Sitten taas yhtäkkiä hän ei nukkunut koko päivänä eikä yönäkään ja meni unille vasta aamuyöstä. Ikinä ei siis tiennyt millainen päivä tai yö oli edessä. Joskus lapsi saattoi nukkua ihan koko päivän ja nukkui silti yönsäkin loistavasti.

K auheinta tässä oli mielestäni se, että sosiaalinen elämä meni ihan minimiin kun me nukuttiin ja valvottiin ihan eri aikaan kuin muut ihmiset. Itkeä tihhuuttelin kun kanniskelin yöt läpeensä kitisevää nyyttiä. Kun olisi ollut edes juttuseuraa!!! Väsymyksenkin uhalla sitten kampeuduin ennen puoltapäivää ylös, meikkasin ja laitoin tukan ja lähdin etsimään ihmiskontakteja :) Vieläkin olen sitä mieltä, että se piti minut paremmin hengissä kuin nukkuminen pari tuntia pidempään.

Y ksi neuvo olisi ollut pitää huone hämäränä ja olla kommunikoimatta vauvan kanssa yöaikaan, mutta tuntui ihan kohtuuttomalta olla keskustelematta lapsen kanssa hänen pirteimpänä aikanaan. Siis miltä se nyt mahtaa vauvastakin tuntua, kun ollaan tuntikausia ihan hipihiljaa, äänettöminä ja ilmeettöminä. Valot pidin siksi, että lueskelin itse kirjoja samalla kun heijasin vauvaa polvien päällä tai katselin videoita.

Pidimme unipäiväkirjaa, mutta siitä selvisi vain että syötän vauvaa n.15-20 kertaa vuorokaudessa ja että varsinaista rytmiä ei olekaan (siis rytmiä, jota olisi voinut siirtää johinkin suuntaan). Olin jotenkin kuvitellut, että päiväkirjan pitäminen ratkaisisi koko ongelman,vaan kyllähän se tietysti edes vähän selkeytti tilannetta. Neuvolassa oltiin ihan myötätuntoisia, mutta kun ei sille pikkuvauvan rytmille mitään mahda. Kiitos ja näkemiin ja nähdään kuukauden päästä. Kerrottiin, että tällainen rytmittömyys on ihan normaalia ja menee aikanaan ohi, mutta uskoinko? No en! Tuntui ettei se koskaan muutu paremmaksi.

M ies oli monesti vauvan kanssa illalla niin, että sain nukuttua noin tunnin ennen yövalvomista. Silloinkin oli vaan niin kamalaa nousta ylös makeimmasta unesta että en useinkaan tuollaisia torkkuja edes viitsinyt ottaa. Välillä herätin miehen aamuyöstä valvomaan, kun tuntui että heitän vauvan ikkunasta ulos. Mieskään ei vaan öisin ole parhaimmillaan ja joskus hän vaan mielenosoituksellisesti alkoi huudattaa telkkaria etten saanut kuitenkaan nukuttua. Siinä sitten huudettiin toisillemme keskellä yötä. Vaan ymmärtäähän sen, että mieskin oli väsynyt ja hänen piti vielä käydä töisä ja opiskella. Usein kävi kuitenkin niin, että kun annoin vauvan hänelle niin vauva nukahti melkein heti. Olihan se ihanaa, mutta samalla raivostuttavaa :) Miksi minä en saanut lasta nukahtamaan.

Y ritimme kovasti koko ajan (lukuisten neuvojen nojalla) rytmittää vauveliamme. Jälkeenpäin ajatellen sekin varmasti sotki rytmiä entisestään ja aiheutti meille väsymystä, kun nousimme terhakkaasti kymmeneltä (viikonloppunakin) herättelemään lasta (joka nukkui kylvyssäkin, tuli nimittäin sekin testattua). Hannu nukkui melussa ja vaikka kuinka yritin pitää häntä ilman vaippaa ja jumppauttaa. Ei mitään apua.

Olo oli ihan kamala ja riittämätön kun tutut kertoivat miten kolmiviikkoinenkin rytmitetään kivasti ja kivuttomasti :Kas kun pidetään vaan illalla hereillä niin sitten se nukkuu yöllä ja aamulla kun ajoissa herätellään ylös niin ei illalla nuku. Hohhoijaa!!! Joskus sankarillisesti pidimme lapsen iltaan asti hereillä vain sillä seurauksella, että se nukkui esim 20-21 ja heräsi sitä virkeämpänä valvomaan koko yöksi.

Onneksi Hannu silti nukkui pitkän pätkän kerran vuorokaudessa. Olisi ollut vielä vaikeampaa, jos unta olisi ollut ympäri vuorokauden vain tunnin pätkissä. Onhan sellaisakin vauvoja ja niillä äideillä vasta onkin vaikeaa. Ja meillä ei ole muita lapsia, joten sain kaiken ylimääräisen ajan ihan itselleni.

K olmen kuukauden iässä (suunnilleen) alkoi ihan selvästi näkyä, että Hannun rytmi oli muuttumassa ihmismäisempään suuntaan. Pidimme "unikoulun" siten, että mies muutti punkkansa kanssa olohuoneeseen ja me menimme makuuhuoneessa sänkyyn puoliltaöin (eikä noustu kuin kakkavaippoja vaihtamaan). Huoneen nurkassa paloi himmeä yövalo, kun Hannu aivan raivostui pilkkopimeästä. Aluksi lapsi pyöriskeli ja itkeskeli muutaman tunnin kun en jutellut enkä leikkinyt ja piti maata tylsästi vaan paikoillaan. Annoin vuorotellen tissiä ja tuttia (oli muuten aivan mahtava apu tässä puuhassa) ja pidin lasta "tassun alla". Alle viikon päästä mieskin pääsi muuttamaan takaisin ja koko perhe meni nukkumaan puoliltaöin.

T artuin aina aikaisempiin nukkumaanmenoihin ja yritin laittaa pojan seuraavanakin iltana samoihin aikoihin sänkyyn. Nukkumaanmenoa edelsi sellainen puolentunnin tissittely eli opetin selkeästi lapsen viereen ja tissille. Menin yleensä itse samalla nukkumaan. Lopulta kuuakausien kuluessa poika nukkui yöunet klo 20-08. Uskomatonta vai mitä. Ei siinä paljoa enää haitannut, että syötin yöt läpeensä. Totta kai sekin uuvutti, mutta jos sillä sain lapsen nukkumaan ilman, että tarvitsi nousta välillä ylös hyssyttelemään niin menihän se.

T uttavapiirissäni aika monikin on nukuttanut pieniä imeväisiä vanhempien sängyssä. Jos olisin saanut valita olisin nukuttanut Hannun omassa sängyssään, koska minulta meni varmasti pari kuukautta että opin nukkumaan vauva vieressä ilman, että nukuin jäykästi yhdessä asennossa ja aamulla oli niskat tietysti ihan jumissa. Ja nythän lapsi on tietysti niin tottunut äitinsä lämpimääm kainaloon, että turha olettaakaan, että sieltä pysyisi pois. Syötän vielä kerran-pari yössä ja vähitellen olisi tarkoitus jättää yömaitoa pois. Viereen saa silti yöllä tulla kunhan nukkuu alkuyön omassa sängyssä.

S e mitä olisin kaivannut olisi ollut ihan selkeää lapsenhoitoapua, että olisin saanut joskus nukkua kunnon päiväunet. Niitä kun Hannu ei koskaan oppinut kunnolla nukkumaan. Minulla oli onneksi sähköposti, jonka välityksellä saatoin vaihtaa ajatuksia saman kokeneiden kanssa. Ja onneksi sain vakuutteluja siitä, ettei koko homma johtunut vain siitä ettemme olleet mieheni kanssa tarpeeksi jämäköitä (kun sellaistakin sai rivien välistä kuulla).

O lisi ehkä pitänyt olla puuttumatta vauvan rytmeihin aluksi. Sillä vain sekoitti kaiken entisestään ja itse väsyi ihan kokonaan. Olisi pitänyt luottaa siihen, että rytmi todennäköisesti korjaantuu ihan itsestäänkin (minkä se tekikin meidän vain ihan pienellä avustuksellamme)

Anja

Takaisin