Joni valvoi yöt ja valvoi päivät, ennalta-arvaamattomasti. Kuittasi uniaan vartin torkuilla ja välillä saattoi nukkua päivän putkeen. Unentarve oli noin 10 tuntia vuorokaudessa ja sen osasi tasata - nukuttua päivää seurasi valvottu päivä jne. Mikään ohje ei tuntunut tepsivän. Helpommalla pääsin, kun annoin totaalisen periksi lapsen omalle unentarpeelle ja jätin taistelematta tuulimyllyjä vastaan. Itsellään uni muuttui paremmaksi, nukkuma-aika siityi aamuyön tunneilta puoleenyöhön ja uniaika piteni 2-4 tunnista 8-9 tuntiin. Takapakkeja tulee vieläkin, mutta onneksi harvemmin. Pääsääntöisesti meillä nukutaan hyvin. Päiväuniakin nukutaan välillä 2-3 tuntia, toisina päivinä ne jäävät pois kokonaan - yöuniin sillä ei oikein ole vaikutusta.

Itse olen kantapään kautta oppinut, että ei ole olemassa yhtäkään ohjetta joka pätee kaikille - on vain nippu keinoja, joita voi kokeilla ilman takeita onnistumisesta - jollakulla ne varmasti toimivat, mutta ei joka perheellä ja joka lapsella.

Y ksi tärkeimmistä neuvoista pätee kuitenkin joka lapseen: virkeä lapsi ei nuku. Jos lapsi ei ole väsynyt, ei mikään maailman keino saa lasta nukkumaan. Tärkeintä on saada nukkumaanmenoaika ja lapsen väsymys kohtaamaan - helpommin sanottu kuin tehty. Toisaalta lapsi joka on todella väsynyt, nukkuu missa vain - meillä on nukuttu mm. kesken iltapuuron ja siinä sitten umpiunessa olevan lapsen puuroisia hiuksia on yritetty märällä rätillä putsailla.

Y ksi yleisohje on myös se, että kaavoihin ei pidä kangistua. Jos tämä tyyppimalli nukkumisesta, jossa lapsi nukkuu pinnasängyssä mieluusti omassa huoneessa ja vanhemmat omassa makuuhuoneessaan parisangyssä, ei toimi, niin muutakin voi kokeilla. Vanhemmat voivat nukkua jopa eri huoneissa parisuhteen siita kärsimattä - jos kärsii, syyt ovat varmasti jossain aivan muualla.

Lapsen voi ottaa samaan sänkyyn viereensä tai laajennettuun perhepetiin, jossa lapsen sänky on vanhempien sängyn vieressä. Vaihtoehtoja on todella paljon - yhdessä perheessä on kolme parisankyä vierekkäin, toisessa pinnasänky laita alas laskettuna vanhempien vieressä, kolmannessa sängyt on viety varastoon ja makuuhuoneen lattia vuorattu patjoilla, neljännessä äidillä ja kuopuksella on yhteinen makuuhuone ja isällaäja sisaruksilla toinen. Kannattaa kokeilla kaikenlaista, jokaiselle perheelle loytyy varmasti se sopivin nukkumisjarjestely. Hyvä periaate on se, että jos vauva herää yöllä, koko perheen ei tarvitse herätä. Kun jokainen perheenjäsen saa vuorollaan nukkua ehjän yön ja vauvan kanssa valvomisessa vuorotellaan, jäävät pahimmat väsymysriidat kenties vähemmälle.

P oikani oli kuukauden vanha kun kyselin neuvolasta ja jonkun sairaalan uniosastolta apua. Minulle neuvottiin huudatusunikoulu rankemman mukaan. Lapsi eri huoneeseen vuoteeseen, itse sänkyyn nukkumaan korvatulppien kanssa ja kello soimaan, että herään syöttämään. Kokeilin, viisi kauheaa minuuttia kuuntelin lapsen itkua lapsen sängyn vieressä ja seuraavat kaksi tuntia kantelin ja hyssyttelin ja podin elämäni kauheimpia omantunnon tuskia. Kuten arvata saattaa, meillä ei niitä unikouluohjeita sittemmin ole noudatettu.

T äysin huudotta ei kuitenkaan selvitty. Muutaman kerran yön tunteina minut valtasi sanoinkuvaamaton raivo pienta vauvaani kohtaan. Mieleen hiipi karseita ajatuksia vauvan hiljentämisestä ja pahoinpitelystä. Näissä tilanteissa lähdin jäähylle ja jätin vauvan itkemään yksin hätäänsa. Kamalaa, tiedän. Huono omatunto soimasi ja viiden minuutin jäähyn jälkeen hyvittelin tekojani hoivaamalla vauvaa senkin edesta.

M itä olisin tuolloin kaivannut oli juttuseura, joku joka ymmärtää. Kavereiden kanssa juttelu sai aikaan vain pahan mielen - heidän lapsensa nukkuivat kellon ympäri kun vain laittoivat illalla aina samaan aikaan sänkyyn. Mitäs olin opettanut lapseni yökukkujaksi? Ja mitäs valitan, kun en kerran unikouluohjeitakaan noudattanut? Niin, ja kaiken kukkuraksi olin vielä lapseni halunnut ja monta vuotta lasta lääkärinkin avulla tehtiin. Että mitäs siinä valittamaan, kun vauvan olin saanut ja itse pilannut...

P ahimpana asiana muistan syyllisyyden tunteen. Silloin neljävuotiaalle tyttärelleni lupasin, että olen hänen kanssaan kun vauva nukkuu. No vauva ei nukkunutkaan ja tyttö jäi ilman äidin seuraa, mitä nyt siinä pienempää kanniskellessa sain ihailtua tytön piirustuksia ja kuunneltua tytön lauluja. Päivisin kun vauva nukkui, minä sammuin samantien. Esikoinen joutuikin viettämään erinäisiä tunteja muumien seurassa. Ja huono omatunto vaivasi.

K aiken lisäksi minulla on aina ollut korkeat ihanteet vanhemmuudesta. Yksi kerrallaan tavoitteeni tippuivat alemmaksi ja alemmaksi kun lopulta jo jouduin tinkimään perusasioista - lämmintä ruokaa en jaksanut tehdä joka päivä, pyykkejä pestiin aniharvoin... tilanne oli lähellä katastrofia. Yritin sinnitellä joka päivä ainakin jotain kotityötä ja sitten se aika oli taas pois lapsilta. Voi kun joku olisi tullut purkamaan tiskivuorta tai tehnyt viikon ruuat pakastimeen!

Onneksi tämä vaihe meni aika pian ohi ja poika alkoi nukkua enemmän ja minä taas pääsin univeloistani sen verran yli, että jaksoin touhuta esikoisen kanssa ja sain kotihommiakin tehtyä. Monesti neuvotaan jättämään kotityöt rempalleen - aiheellinen neuvo, mutta kuinka paljon viikon tiskivuoro ja puhtaiden lautasten uupuminen aiheuttaakaan lisästressiä. Jos tunnette jonkun uupuneen äidin, niin menkää ihmeessä kylään ja viekää soppakattila ja hetki aikaanne ja tiskatkaa ne tiskit ja kattakaa kiva kahvipöytä. Se piristää ihmeesti.

I tse olen joutunut opettelemaan tärkeän taidon: olemaan armollinen itselleni ja antamaan itselleni anteeksi. Joka päivä teen jonkun mokan lasteni kanssa ja joka päivä annan sen itselleni anteeksi. En ole täydellinen eikä minun pidäkään. Kun raivostuttaa, huudan. Kun kiukuttaa, kiukuttelen. Kun ottaa päähän, niin ottaa. Toisaalta kun olen hyvällä päällä, lauleskelen ja touhuan kaikenlaista extraa. Ehkä lapseni kärsivät, ehka ei. Ainakin he oppivat, että tunteensa saa näyttää ja maailma ei siihen kaadu, jos joskus on huono päivä ja kaikki kaatuu niskaan ja tulee oltua pahalla päällä. Seuraavana päivänä sitten jo paistaakin aurinko.

En myöskään ole täydellinen, kaukana siitä. Ehkä lapseni oppivat, ettei heidänkään tarvitse olla täydellisiä. Heistä välitetetään ja heitä rakastetaan silti. On päiviä kun väsyttää ja nukun päivällä - niin lapsenikin nukkuvat jos väsyttää. Ollaan kaikki armollisia itsellemme - annetaan lupa itsellemme niihin huonoihin päiviin ja väsymykseen ja nautitaan auringon paisteesta sitten toisena päivänä.

Tiina

Takaisin